equations

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Matikkapaja innostaa alakoululaisia


Syyskuussa aloitettiin Hämeenkylän koulussa uudenlainen yhteistyöprojekti, jossa 9.-luokkalaiset käyvät ohjaamassa 2.-4. luokkalaisille ylöspäin eriyttävää matikkapajaa. Idean taustalla oli hyviä kokemuksia tuonut yhteistyöprojekti viime keväältä, jossa koulumme 8.- luokkalaiset ohjasivat haastavampaa matematiikkaa 6.-luokkalaisille naapurikoulussa.


9.-luokkalaiset pareittain ohjaavat alakoululaisille kerran viikossa kokoontuvassa matikkapajassa haastavampia ongelmanratkaisutehtäviä. Pajatoiminta on osoittautunut erittäin mielekkääsi sekä ohjattaville että ohjaajille.

2. luokkalaisten ajatuksia matikkapajasta:

”Tunnit olleet kivoja. Vaikeat laskut olleet mukavia. Tänään pelattiin matikkapelejä. Siellä oli rahajuttuja ja monisteita. Nyt oli senttipeli, viime kerralla eurojuttuja. Mä pelasin yhtä yläkoulun opea vastaan. Tänään tuli jakolaskukin, 80:4. Ope kertoi, että se on 20.”


9. luokkalaisten ajatuksia matikkapajasta:

”Matikan opettamisesta on paljon hyötyä. Siitä oppii samalla itse, kun joutuu muistelemaan vanhoja asioita. Uskon, että projektista on hyötyä myös alakoululaisille, sillä he saavat yksilöllisempää ja erilaista opetusta kuin yleensä. Alakoululaisille on kiva opettaa, kun he ovat niin innokkaita.”

teksti Timo Järvenpää, kuvat Maiju Jäntti

Ei kommentteja: