equations

maanantai 5. lokakuuta 2015

OAJ:n Olli Luukkainen vieraili Hämeenkylässä

Maanantaina 5.10. kansainvälisenä opettajien päivänä koulussamme vieraili Olli Luukkainen. 9A:lta tytöt Milla, Sanni, Sini ja Celeste haastattelivat häntä.


Kuka olet?
- Olen Olli Luukkainen, OAJ:n puheenjohtaja.

Mikä on OAJ?
- Opetus, kasvatus ja tutkimusjärjestö, jonka tehtäviin kuuluu puolustaa opetuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen asioita ja sen henkilöstöä.

Mitä OAJ:n puheenjohtaja tekee? 
- Istun kokouksissa ja tapaan valtavasti ihmisiä, sanoisin että on kolmesta kahdeksaan kokousta joka päivä ja niissä keskustellaan näistä meidän alueen asioista. Olen miettimässä mihin suuntaan tätä maailmaa pitäisi viedä.

Mihin suuntaan suomalainen koulu on kehittymässä? 
- Suomalainen koulu on aivan loistava, yksi maailman parhaista, ellei jopa paras. Meillä on todella edistyksellistä, järjestelmä on kunnossa ja tasa-arvoinen. Riippumatta missä päin Suomea käy koulua, saa hyvää opetusta. 
- Monet ajattelevat, että opetus pysyy hyvänä, vaikka resursseja karsitaan. Ikävä sanoa, että kilpailijamaissamme opetuksen resursseihin panostetaan enemmän. 

Mitä haluaisit kehittää suomalaisessa koulussa?
- Haluan vaalia tasa-arvoa ja hyödyntää elektroniikkaa koulutuksessa.

Pidätkö työstäsi?
- Pidän, vaikka se on joskus raskasta. Jo 5-vuotiaana halusin opettajaksi ja jos nyt kysyttäisiin samaa, vastaisin samalla tavalla.

Kertoisitko jonkin oman koulumuistosi?
- Kutosella oli itsenäisyysjuhla tulossa ja opettaja sanoi, että minun tulisi laulaa yksin. Säikähdin ja jännityin kovasti, enkä uskaltanut kertoa kenellekään enkä myöskään kieltäytyä. Harjoittelin yksin navetassa, ettei kukaan vaan kuulisi. Siitä jäi erityisesti mieleen opettajan rohkaisu ja kuinka tärkeää se on.



Terveiset oppilaille?
- Kaikkea hyvää Hämeenkylän koululle, te teette täällä loistavaa työtä. Te olette tulevaisuuden tekijöitä. Teillä on hyvä pohja, käyttäkää elämäänne hyvän tekemiseen, opiskelkaa ja olkaa rohkeita ja vahvoja.

toimittajina Celeste, Milla, Sanni ja Sini 9A