equations

tiistai 18. marraskuuta 2014

Anna Puu vieraili koulussamme

Anna Puu vieraili koulussamme Zest-ohjelman myötä.

Zest-ohjelman tavoitteena on:
· kannustaa ja auttaa oppilaita
· tunnistamaan erilaisia lahjakkuuden lajeja itsessä ja muissa ihmisissä
· luomaan myönteistä ja realistista kuvaa itsestään
· löytämään halukkuutta omien lahjojen kehittämiseen
· ymmärtämään, että jokaisella on oikeus kehittää itseään
· tuntemaan vastuunsa muiden ihmisten hyvinvoinnista
· kehittämään omia sosiaalisia taitojaan.

Zest-tiimiläiset kiertävät kouluissa

Vuosien 2003- 2012 aikana Zest- ohjelmassa toteutettiin 7.-9.-luokkalaisille tarkoitettua kouluvierailuja. Yläkouluja kiersivät kahdeksan omalla urallaan menestynyttä suomalaista, jotka kertoivat nuorille omien persoonallisten kokemustensa pohjalta, kuinka jokainen voi toteuttaa Zestin tavoitteita omassa elämässään.

 


Anna Puu Hämiksessä

Koulullamme vieraili Anna Puu, joka tuli tunnetuksi vuonna 2008 Idols-laulukilpailusta. Hän sijoittui Idolsissa toiseksi hävittyään kisan voittaneelle Koop Arposelle, joka sai äänistä 70,3 prosenttia. Anna sai Idols-kilpailun jälkeen levytyssopimuksen. Hänet tunnettiin Idolsin aikana vielä oikealla sukunimellään Puustjärvi, mutta kilpailun ja levytyssopimuksen jälkeen, hän päätti ottaa taiteilijanimekseen Anna Puun. Hänen esikoisalbuminsa Anna Puu ilmestyi 29. huhtikuuta 2009.

Anna Puu osoittautui tosi mukavaksi tyypiksi. - Älkää ihmetelkö jos puhun mitä sattuu, tulin yöllä Pariisista, Beyoncen ja Jay-Z:n keikalta.

Ovatko laulusi olleet sinulle tunteellisesti tärkeitä?
- On. Studiossa on itketty paljon lauluja tehdessä.

Mistä olet saanut ideat lauluihisi?
- Kuunnellessa musiikkia ja lukiessa ja elokuvista. Myös omasta elämästä.

Mistä olet saanut noin hyvän itsetunnon?
- Itsepäisyydestä, harjoittelusta ja onnistumisen tunteesta.

Mikä omista lauluistasi on suosikkisi? Miksi?
- Ei oikein voi valita suosikkia, ne ovat kuin omia lapsia! Ehkä kumminkin Linnuton puu, koska se oli ensimmäinen lauluni ja Kolme pientä sanaa, koska se on ensimmäinen oma tekemä sanoitukseni.

Miltä tuntui voittaa vuoden naissolistin ja tulokkaan titteli Emma-gaalassa?
- Aika moista häslinkiä, sillä tapahtui niin paljon. Hienoa, upeaa. Emma-patsaat vieläkin kaapeissa.

Mikä sai sinut tulemaan koulullemme ja oletko käynyt muissa kouluissa vierailemassa?
- Tämä on kuudes kouluvierailuni. Keväällä minulla on Itä-suomessa neljä vierailua, koska olen sieltä kotoisin. Tänään ja huomenna on neljä luentoa. Positiivista palautetta Hämeenkylän koululle!

Lempiaineesi yläasteella?
- Kuvis ja musiikki. Kasilla ja ysillä olisin halunnut kuvataidelukioon.

Lempiruoka?
- Itse ja hyvin tehty hampurilainen. Ei mitään BurgerKingiä.

Lempielokuva?
- Niitä on aika monia. Haluaisin nähdä Amelien uudestaan, kun kävin äskettäin Ranskassa.

Mistä sinun vaatteesi on ostettu?
- Monista eri ketjuliikkeistä ja kirppiksiltä. Myös vintage- liikkeistä, mutta kivoimmat on eri reissuilta ja matkoilta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
- Olen paljon 4-vuotiaan tyttäreni kanssa, muiden artistien keikoilla, harrastan liikuntaa, tykkään matkustamisesta, ruuan laittamisesta ja tanssin. Aika sellaisia perusjuttuja.

Mitä ohjeita tulevaisuuden kannalta annat yläkoululaisille?
- Ei liikaa paineita mistään. Ei vielä tarvitse tietää mitä haluaa, aika kannattaa käyttää itsensä tutustumiseen.





toimittajina Lotta ja Viivi 8b, kuvia ottivat myös opet Jukka ja Vesa

Ei kommentteja: