equations

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Maija kertoo: Kotitaloustunnit ennen ja nyt


Haastattelimme Hämeenkylän koulusta joitakin vuosia sitten eläkkeelle jäänyttä kotitalouden opettajaa Maijaa. Hän toimi tänään sijaisena koulullamme ja opetti haastattelun aikana kahdeksasluokkalaisten valinnaiskurssia nimeltä Kansainväliset keittiöt.

Oletko huomannut joitakin eroja nykyisessä Hämiksessä ja "vanhassa" Hämiksessä?
- Olen huomannut sen, että muutamia vuosia sitten nuorisolla ei ollut koko aikaa puhelimia käsissä. Nykyään joutuu pyytämään laittamaan niitä pois, kun ne ovat koko ajan esillä.

Onko nykylapsissa joitakin huomattavia eroja urasi alussa kohtaamiin oppilaisiin verrattuna?
- En ole huomannut mitään merkittäviä eroja. Täällä on kivat oppilaat.

Mitä ruokia olette tehneet tänään?
- Seiskaluokkalaisten kanssa teimme kanakastiketta ja riisikuppeja sekä appelsiinirahkahyytelöä. Kahdeksasluokkaliaisien valinnaisessa teimme italialaisen calzonen, joka on siis suljettu pizza ja jälkiruokana teimme ranskalaisen suklaamoussen.




















Teittekö samanlaisia ruokia ennenvanhaan, ja miten ne erosivat nykypäivän ruuista?
- Urani alussa -70-luvulla tehtiin jonkinverran erityyppisiä ruokia. Silloin tehtiin enemmän ns. perusruokia, eli erilaisia kastike- ja perunaruokia, keittoja ja muita sellaisia, mitä ei enää niin paljon tehdä. Aikalailla samanlaisia ruuat olivat kotitaloustunnilla kuitenkin kuin nykypäivänäkin, nykyään ne on vain stailattu enemmän tähän päivään sopiviksi, esimerkiksi on lisätty erilaisia ainesosia ja mausteita, mitä ei ollut urani alussa.

Miltä on tuntunut olla eläkkellä? Oletko kaivannut opettamista tai koulussa olemista?
- Ei ole ollut yhtään ikävä, koska minulla on niin paljon erilaisia harrastuksia, mm. käyn paljon teattereissa, käyn elokuvissa, opiskelen saksaa, käyn paljon konserteissa ja olen myös ollut paljon sukulaisten ja lastenlasten kanssa. Täällä on kumminkin todella kiva käydä silloin tällöin sijaistamassa, ja samalla näkee vanhoja työkavereita, mikä on myös mukavaa.

Onko sinulla lopputerveisiä blogimme lukijoille?
- Tietysti toivotan kaikille hyvää kevättä, toivotan myös kaikille innostusta koulun käyntiin. Jatkakaa hyvää ja kaunista käytöstä kanssaihmisiä kohtaan.

Kiitos Maija!

toimittajina SL ja SL

Ei kommentteja: