equations

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Hämeenkylä muistoissamme

Tänään lauantaina 4.6. vietetään Hämeenkylän koulurakennuksessa viimeisiä kevätjuhlia. Syksyllä sisäilmaongelmista pahoin kärsinyt rakennus puretaan ja koulutyö aloitetaan useissa erilaisissa väistöpisteissä. 

8B-luokan oppilaat käsittelivät asiaa kevään viimeisillä äidinkielen ja kirjallisuuden tunneillaan kiertelemällä kuvaamassa muistoja herättäviä paikkoja. Kuvien lisäksi julkaistaan oppilaan koulutyönään tekemä haastattelu, jossa huoltaja ottaa kantaa prosessiin. Huoltajan toiveesta haastattelussa ei julkaista hänen tai haastattelun tehneen oppilaan nimeä.




Mitä mieltä olet asiasta?

- Tärkeintä on, että saadaan terveet olosuhteet lapsille ja opettajille. Liian pitkään on jatkunut oireiden ja sairastumisten vähättely lasten ja nuorten kustannuksella. Päätös koulun purkamisesta, ja uuden rakentamisesta on radikaali, mutta mielestäni täysin oikea ja väistämätön. Väistötilojen käyttö jää toivottavasti lyhyeksi, muttei uudisrakennuksen laadun kustannuksella.





Onko hyviä ja/tai huonoja puolia?

- Hyvät ja terveet tilat nykyisille ja tuleville oppilaille, ja jopa sukupolville, on se tärkein ja paras asia. Tämän pitäisi tietenkin olla itsestäänselvyys, mutta näin ei valitettavasti todellakaan ole ollut. Suomalaisen rakentamisen hyvä laatu on ollut pelkkä myytti.

- Suurimmalle osalle lapsia taitaa tulevat koulumatkat hankalimmiksi ja pidemmiksi. Liikenne Länsi-Vantaan asuinkaduilla ja koulujen lähistöllä tulee kasvamaan merkittävästi, kun lasten kuljetukset vanhempien autoilla lisääntyy huomattavasti. Tämä tulee väistämättä aiheuttamaan turvattomuutta ja vaaratilanteita kävellen ja pyörillä liikkuville lapsille.

- Voi myös olla, että vuosi uudessa ympäristössä tuo positiivista virettä arjen puurtamiseen… ainakin hetkeksi!




Mihin kouluun lapsesi joutuu?

- Vanhempi tyttö joutuu ysiluokalle Pähkinärinteeseen, ja nuorempi Tuomelan kouluun. Varsinkin viitosluokkalaiselle kulku Tuomelaan Variston itälaidalta on melko pitkä ja haastava. Joukkoliikenteestä ei taida olla juurikaan apua, ja sateella sekä kovilla pakkasilla matkoista tulee melko ankeita.

Terveisiä Hämeenkylän henkilökunnalle?

- Oli hyvä, ja todennäköisesti ehkä jopa ratkaisevaa, että henkilökunta toi rohkeasti esille omia oireita, ja vaativat oikeutta terveeseen työympäristöön. Toivon, että tuleva vuonna opettajilta löytyy oppilaille ja perheille ymmärrystä, jos kaikki ei arjessa aina suju ja toimi kuin Strömsössä. Pääasia, että lapset viihtyvät ja kokevat olevansa turvallisessa ympäristössä ja yhteisössä.

Kiitos haastattelusta!