equations

torstai 30. tammikuuta 2014

Runokuoromme esiintyi televiossa!


24.1.2014 Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa näytettiin Hämeenkylän koulun joulujuhlassa kuvattu Hämyhuutajien esiintyminen ja haastatteluja. Ohjelma on nähtävissä Ylen Areenassa hiihtolomaviikkoon saakka. Runokuoro Hämyhuutajien osuus ohjelmassa alkaa kohdasta 10:00.

http://areena.yle.fi/tv/2116624

Muista katsoa myös Hämyhuutajien Runonmaa-kilpailussa menestynyt video!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tervetuloa vanhempainyhdistyksen toimintaan!

Koulullamme kokoontuu vapaaehtoisesti oppilaiden vanhemmista koostuva yhdistys. Otin selvää yhdistyksen toiminnasta haastattelemalla vanhempainyhdistyksen jäseniä.

Mikä on vanhempainyhdistys ja mitä se tekee?
- Se on rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää koulun ja kotien välistä yhteistyötä, auttaa koulua toimimaan oppilaiden parhaaksi ja vaikuttaa kaupungin tahoihin parempaa koulutoimintaa varten.

Kuinka usein pidätte kokouksia ja kauanko ne kestävät?
- Kokoonnumme 6-8 kertaa vuodessa ja yksi kokous kestää n. pari tuntia.

Aiheuttaako yhdistykseen kuuluminen teille jäsenille paljon ylimääräistä vaivaa?
Vanhempien mielestä vanhempainyhdistyksen hallitukseen kuulumisesta ei tule kovin paljon ylimääräistä vaivaa, sillä jokainen voi osallistua juuri sen verran kun parhaakseen kokee eikä ylimääräisiä tehtäviä ole pakko ottaa. Toki kokouksiin osallistuminen ja mahdollisesti asioiden suunnittelu ja selvittelytyö vievät oman aikansa. Se on kuitenkin vanhempien mielestä mielekästä vaivannäköä, sillä se koituu koulun oppilaiden ts. omien lasten parhaaksi.

Missä kokoukset pidetään?
- Koululla opettajienhuoneessa, välillä neuvotteluhuoneessa.

Mitä teette kokouksissa?
- Käsittelemme asialistalla olevia asioita, ts. keskustelemme ja vaihdamme ajatuksia asioista ja teemme päätöksiä. Lisäksi juomme teetä tai kahvia.

Saatteko päättää suuristakin asioista?
- Saamme olla mukana suurissakin asioissa, kuten opetus suunnitelman uudistustyössä. Varsinaisia päätöksiä voimme tehdä kuitenkin vain yhdistyksen puolesta, emme koulun.

Minkä takia vanhempainyhdistys on olemassa?
- Vanhempainyhdistys toimii, jotta olisi kanava koulun ja vanhempien väliseen toimintaan. Vanhempainyhdistys antaa vanhemmille mahdollisuuden vaikuttaa koulun asioihin.

Miksi halusitte vanhempainyhdistyksen hallitukseen?
Useat vanhemmista ovat kiinnostuneita koulun toiminnasta ja haluavat olla perillä siitä, mitä koulumaailmassa tapahtuu. Monet myös kokevat mielekkääksi olla mukana yhdistyksessä joka toimii oppilaiden parhaaksi ja edistää koulumme toimintaa parantavia asioita.

Haluaisitteko vielä kertoa jotakin toiminnastanne?
- KAIKKI OVAT LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA YHDISTYKSEN TOIMINTAAN! Jokaisen panosta tarvitaan ja kaikkien osaamiselle on käyttöä. Yhdessä voimme vaikuttaa ja saada aikaan muutoksia kohti parempaa koulumaailmaa!

Pasi Majasaaren ottamassa valokuvassa vanhempainyhdistyksen aktiiveja. Vasemmalta oikealle Kirsi Roos, Inka Suksi, Anne Punakallio, Kuniko Shimomura, Merja Koistinen, takarivissä puheenjohtaja Seppo Hamppula, Mika
Virolainen ja Tomi Routamo. Kuvasta puuttuu Ulla Kauppinen.

Hämeenkylän vanhempainyhdistyksen sähköpostiosoite on hamis.vanhemmat@gmail.com,
kotisivut löytyvät osoitteesta www.hameenkylankoulunvanhempainyhdistys.yhdistysavain.fi
sekä facebook-sivut https://www.facebook.com/groups/hameenkylankoulun.vanhempainyhdistys/. Sivut ovat kaikille avoimet.

Hämeenkylän koulun oppilaiden vanhemmat voivat liittyä yhdistyksen jäseneksi maksamalla 10 euron suuruisen jäsenmaksun. Myös suuremmat kannatusmaksut ovat tervetulleita. Pankkitiedot jäsenmaksun maksamista varten ovat: Hämeenkylän koulun vanhempainyhdistys ry, tilinumero: FI39 4055 0011 6318 98, viite: 1012

toimittajana Linda 8B

tiistai 28. tammikuuta 2014

Arvostelumme musikaalista Nahkatakkinen tyttö

Koulumme yhdeksäsluokkalaiset ja 8. musiikkiluokat kävivät katsomassa Vaskivuoren lukion musikaalin Nahkatakkinen tyttö perjantaina 17.1.


Musikaalista lisää tietoa http://nahkatakkinentytto.blogspot.fi/
Mielestämme musikaali oli monipuolinen ja hienosti toteutettu. Päärooleissa oli monta todella hyvää laulajaa, mikä lisäsi nautintoa. Musikaalia oli todella mukava seurata ja vaikutti, että käsikirjoitukseen oli oikeasti panostettu. Pidimme esityksestä erityisesti sen takia, että se koski pinnalla olevia asioita.

Katso lisää esimerkiksi musikaalin omasta blogista,  Vantaan Sanomien artikkelista ja tapahtumakalenterista: ’’Nuoret lähtevät viettämään viikonloppua hylätylle kesämökille. Mummot varoittelevat. Kenelle tyttö puhuu? Salama välähtää. Mitä kurottautuu pintaan lumpeiden lailla? Onko hämähäkkimiehiä olemassa? Legenda alkaa tuntua kummalla tavalla todelta… Nahkatakkinen tyttö on jännityksen sävyttämä nuorisomusikaali, jonka pääosassa on voima kohdata sekä kipeät muistot että arvaamaton nykyhetki.’’

Suosittelemme musikaalia lämpimästi kaikille.

toimittajat Ella ja Emma 8N

maanantai 27. tammikuuta 2014

Roolipelaaminen

Monet nykyajan nuoret käyttävät vapaa-aikaansa netissä, osa esimerkiksi roolipelaten. Mutta mitä roolipelaaminen sitten on?

Nettiroolipeli on eräänlaista tarinankerrontaa, joka tapahtuu ryhmässä. Roolipelatessa jokainen roolipelaaja kirjoittaa kuvauksen oman hahmonsa tekemisistä ja sanomisista. Roolipeli muodostuu roolipelaajien roolipelausten vuorovaikutuksesta toisiinsa. Roolipelatessa on hyvä kuvailla hahmon tekemisien lisäksi hänen tunteitaan ja ympäristöään.

Roolipelissä luodaan oma hahmo. Hahmolle on olennaista laittaa nimi, ikä, luonne, ulkonäkö yms. Hahmolla tulee roolipelata luonteen mukaisesti.

Roolipeleissä voidaan myös roolipelata valmiilla hahmoilla, esim. jonkun kirjasarjan fiktiivisillä hahmoilla.

Roolipelissä voi olla valmiina isompi juonenpätkä. Jos juoni on lyhyempi, juoni muodostuu roolipelatessa.

Roolipelit käydään useimmiten esimerkiksi erilaisilla foorumeilla.

Roolipelata voi minä- tai hän - muodossa, eli yksikön ensimmäisessä tai kolmannessa persoonassa. Aikamuotona toimii usein preesens tai imperfekti.

Esimerkkejä roolipelaamisesta:

Yks. 1 prees.
Liisa
Kävelen tympääntyneenä koulun ankealla käytävällä. Olen reilusti myöhässä matematiikan tunnilta. Siitä saan kiittää vieressäni kävelevää Santeria. Hän oli luvannut tulla hakemaan minut kotoani uudella upealla mopollaan, mutta oli unohtanut asian. Lopulta minä olin päätynyt soittamaan hänelle useampaan kertaan.

Potkaisen likaisella lattialla lojuvaa kokistölkkiä ennen kuin kumarrun nostamaan sen. Lasken tölkin roskiksen päälle. Käännähdän Santeriin päin ja sanon: ”Ensi kerralla saat sitten luvan hakea minut ajoissa.”

Yks. 3. imperf.
SANTERI tuijotti tiiviisti lattiaa. Hänen poskensa helottivat punaisina, mikä johtui siitä, että hän oli onnistunut nolaamaan itsensä – taas kerran. ”Tietenkin”, hän mutisi vastauksen Liisalle. Santeri vilkaisi pikaisesti Liisaa, joka marssi päättäväisenä kohti käytävän päässä sijaitsevaa matematiikan luokkaa. Santeri lupasi itselleen mielessään, että kun lupautuisi seuraavan kerran hakemaan Liisan, hän ei jäisi pelaamaan, vaan olisi paikalla ajoissa. Päästessään matematiikan luokan ovelle, Santeri koputti siihen muutaman kerran ja katsahti Liisaa pahoittelevasti.

Roolipelaamista suosittelisin kirjoittamisesta pitäville, luoville ihmisille.

Tehnyt: Pihla

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Nuori yrittäjä, osa 2

Oh my goodness… Tämähän on yhtä hullunmyllyä! Vakuutus, hinnat, yritysmuoto… Aaargh! Hyvä, ettei päätä ala särkeä pelkästä kuuntelemisesta!

Muistatte varaan edellisen tekstini? Sen jossa haaveilin omasta Koirahoitolasta kesämökillämme Porvoon lahdella… Nyt, unelmani jatkuu eteenpäin. Joskin paljon konkreettisempana kuin edellistä tekstiä kirjoittaessani. *Hymy*

Kuvassa koirani Pomo

Kävin ystävättäreni kanssa yritysneuvojan puheilla, ja jos reissua saisi kuvata kahdella sanalla, ne olisivat ”rohkaiseva” ja ”valaiseva”. Saimme neuvoja siitä, mitä meidän pitää tehdä. Yritysneuvojamme oli myös itsekin innoissaan, koska päivitteli miten harvinaista on, että nuoret lähtevät näin hyvällä pohjalla liikenteeseen. Oli itsellekin kannustavaa nähdä, kuinka joku suhtautuu meihin vakavasti ja auttaa, sen sijaan että hokee onnistumisen olevan mahdotonta.

Näin alkuun laadimme yritykselle toimintasuunnitelman, jonka pohjalta valitsemme sitten yritysmuodon ja selvitämme vakuutusasiat. Toimintasuunnitelma hoidettu ja nyt olisi jäljellä enää vakuutusasioiden tiedustelu ja yritysmuodon valitseminen.

Ei tämä kuitenkaan ihan helppoa ole. Sain ystäväni kanssa vinon pinon yrittäjyydestä kertovia vihkosia, lehtisiä ja esitteitä. Yksistään niiden lukeminen, saati sitten hyödyllisten asioiden poimiminen koulun ja muun sosiaalisen elämän pyörityksen ohessa, ottaa jo koville.

Lisäksi, ystävättäreni rippileiri sattuu juuri heinäkuulle, sille ajanjaksolle, jolloin yrityksen pitäisi toimia! Minä en kymmenen koiran kanssa yksin pärjää aamukahdeksasta iltakahdeksaan, joten ou-nou. Toivomme, että hän saa siirrettyä leirinsä, koska jos hän ei onnistu, koko yrityksenperustaminen haihtuu vain savuhattaroina ilmaan. Se lyö tasolta koko yrityksen toimintasuunnitelman, koska se on perustettu niin, että kahden ihmisen voimilla se onnistuu, ei yhden nuoren… Peukkuja pystyyn, jookosta?

Ja päänvaiva, josta kukaan ei koko elämänsä aikana pääse ikinä eroon. Raha. Tämän ikäisellä nuorella ei paljoa tuloja ole, joten kun menoja tulee satojen eurojen edestä, tulee kiire hankkia jostain rahaa! Vanhemmilta paperirahan kirnuaminen alkaa käydä koville, enkä haluaisi aina olla ulisemassa lisää käyttörahaa. Lisäksi, haluan ystävättäreni kanssa yhdessä, että pystymme puhtaalla omatunnolla sanomaan yrityksen olevan täysin meidän itse perustamamme. Ja sitähän se ei ole, jos sen kustannus on tullut täysin joitain muita reittejä.

Näinpä, nyt lisää mietittävää tuottaa se, kun pohdimme, mistä saisimme rahat edes yrityksen rekisteröintimaksuihin. Taitaa tulla kiireinen kevättalvi, kun edessä on yhden jos toisenkin lapsen hoitoa, sekä pikkuleivonnaisten leivoskelemista. Jännityksellä odotan, saammeko tarvittavan määrän rahaa kasaan. Aikarajamme puitteissa tietenkin.

Onneksi yritysneuvonta on ilmaista! Helmikuun lopussa tai vaihtoehtoisesti maaliskuun alussa olisi edessä lakiasiainneuvojalla käynti, kun tapaamme vakituista neuvojaamme tässä muutaman kerran ennen sitä.
Kukaan ei voi tällaisissa asioissa välttyä ongelmilta, mutta hyvällä harkinnalla ja toimivilla ratkaisuilla niistä päästään ohi. Joten, pysymme optimistisina ja puskemme eteenpäin. Minä ja ystävättäreni olemme vakaasti päättäneet tehdä tämän, joten nyt jo puolivälissä matkaa, emme aio luovuttaa. Pitäkää peukkuja ja hyvää alkanutta vuotta 2014! : )

Jatkoa luvassa...

Teksti ja kuva: Neela 8M

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Toiminnallista matematiikkaa!

LUMA-viikolla syyslukukaudella seiskaluokissa opiskeltiin tunnin verran Helsingin yliopiston Summamutikkakeskuksen johdolla toiminnallista matematiikkaa. Kävimme haastattelemassa seiskaluokkia tuntien kulusta.

Mitä tunnilla tehtiin?
-Oli kilpailuja
-Pelattiin pelejä
-Jotain matikkatehtäviä
-Tunnilla pelattiin Ubongoa ja koordinaatistobingoa.
-Pelattiin erilaisia pelejä ja leikkejä.

Tunti kuulemma kului nopeasti ja hauskasti.

Oliko tunnilla kivaa?
-Joo, oli.
-Oli kun voitti palkintoja.
-Ihan kiva tunti.
-Iha jees.
-No jaa…
-Kivempaa kuin äikän tunneilla

Olisiko ollut kivempaa jos olisi ollut normaali tunti?
Suurimman osan mielestä ei olisi ollut.

Mitä opitte/opitteko mitään?
-Opin pelaa Ubongoa ja opin myös koordinaatiston
-Koordinaatisto muistui mieleen.
-En oppinut mitään uutta
-En mitään :D
-En oppinut kun pelaamaan jotain pelejä

Onko matikka tämän tunnin jälkeen yhtään helpompaa tai kivempaa?
-Joo?
-Ei ainakaan helpompaa…
-Eipä juurikaan
-Kivempaa!
-Ehkä vähän kivempaa
-Kivaa
-Helpompaa
-On
-Ei?
-En usko

toimittajina Reetta ja Jenna

Kuvissa LUMA-viikon ongelmanratkaisupelejä



 

tiistai 21. tammikuuta 2014

Uuden vuoden 2014 lupauksia

Yleensä uutena vuotena tehdään lupauksia, jotka yritetään toteuttaa. Kysyimme 8.-luokkalaisten mediatekstit-ryhmältä sekä 7M-luokalta, mitä lupauksia he tekivät.

Uuden vuoden lupauksia:
- Lupasin panostaa kouluun enemmän ja säästää 1000 euroa vuoden loppuun mennessä.
- Lupasin mennä aikaisemmin nukkumaan.
- Urheilla enemmän.
- Panostaa enemmän kouluun.
- Alan käymään lenkillä.
- Vuoden karkkilakko ja herkkujen/roskaruuan vähentäminen.
- Parantaa kuntoa.
- Etten juo energiajuomia.
- Yritän saada hyvän todistuksen.
- Katsoa enemmän televisiota.
- Säästän rahaa enemmän ja olen mukavampi ihmisille, "en riitele".
- Lupasin laihduttaa vähän.
- Leivon/teen jonkinlaisia karkkeja vuonna 2014.
- En lusmuile.
- Syön vähemmän herkkuja.
- Lupasin etten puhu pahaa muista.
- Lupasin urheilla paljon ja syödä terveellisesti
- Vähennän karkin syöntiä niin vältän reikiä hampaissa
- Katson enemmän elokuvia ja sarjoja. 

toimittajina Viivi & Jasmin, kuvat  otti välkkävalvonnassa Eevaleena

maanantai 13. tammikuuta 2014

Apu-lehti teki jutun koulullamme

Apu-lehti esitteli numerossaan 2/2014 Hämeenkylän  koulun poikien runokuoroa, Hämyhuutajia.
Myös blogimme mainittiin jutussa

torstai 9. tammikuuta 2014

Vierailuista motivaatiota oppimiseen!

Syyslukukaudella Ihmefysiikkaa ja pulmamatematiikkaa -valinnaiskurssi tutustui keskiviikkoaamuisin matematiikkaan ja fysiikkaan eri tavalla kuin pakollisilla kursseilla. Eräänä kurssin tavoitteena oli, että voisimme kurssilla tehdä mahdollisimman monta vierailua syksyn aikana.

Edellisinä vuosina olemme onnistuneet tekemään muutaman vierailun tällä valinnaiskurssilla. Aluksi asetinkin tavoitteeksi yhden vierailun kurssilaisten kanssa, sillä vaikutti siltä, ettei koulun taloudellinen tilanne mahdollistaisi monia vierailuja: joustava yhteistyö yritysten kanssa edellyttäisi mahdollisuutta käyttää tilauslinja-autoja julkisen liikenteen ohella.

Lopulta viitseliäisyys, suhteet ja tuuri tuottivat tulosta ja pääsimme nauttimaan viidestä vierailusta ja kustannukset pysyivät yhden vierailun tasolla. Pääsimme vierailemaan Vaskivuoren lukion fysiikan laboratorioluokassa, ABB:n fysiikan luokassa, Heurekassa Vantaan Energian vieraana, Murata Oyj:llä ja kansainvälisellä Robottiviikolla Ylen studiossa.

Robottiviikon antia Pasilassa, ks. koko vierailujuttu täältä.













Pyysin kurssin päätteeksi palautetta oppilailta kurssista, kysyin mm. "Mikä oli kurssilla parasta?" 100 % oppilaista vastasi parhaimpana asiana kurssilla vierailut eri kohteisiin. Oppilaiden palautteesta päätellen motivaatio opiskeluun löytyy vierailuilta!

Nyt entistä enemmän teknistyvässä yhteiskunnassa tulisi jo yläkoululaiset viedä vierailuille tutustumaan teknologiaan, koska kouluilla ei ole varaa hankkia kouluihin sellaista teknologiaa, johon on yhteistyökumppaneiden tiloissa mahdollisuus tutustua. Vierailut antavat myös mahdollisuuden kurkistaa työelämään.

Kiitos antoisista vierailuista yhteistyötahoillemme!

Timo Järvenpää, matematiikan ja fysiikan lehtori

tiistai 7. tammikuuta 2014

Survo-ristikko kehittää ajattelua


Ihmefysiikkaa ja pulmamatematiikkaa -kurssin oppilaat innostuivat kehittämään matemaattista ajatteluaan kilpailemalla keskenään Survo-pelissä. Peli löytyy osoitteesta http://www.survo.fi/java/survo4x4s.html. Kilpailun voittajan pisteet olivat 1052 pistettä. Saatko sinä paremman tuloksen?

Oppilaita kiinnosti myös labyrintti (http://www.skolresurs.fi/matteva/pussel/snurrLabyrint.html), jonka selvittäminen edellyttää oivaltamista. ”Eihän tuo nyt vaikeaa voi olla?”


teksti ja kuvat: Timo Järvenpää, matematiikan ja fysiikan lehtori

maanantai 6. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta 2014!

Kysyimme ennen joulua mediatekstit-ryhmältämme, mitä he aikovat tehdä uutena vuotena.

- Olla Lapissa tai kotona.
- Olen joulun ja uuden vuoden mökillä.
- Ampua ilotulitteita, valvoa ja syödä ja juoda.
- Ampua ilotulitteita ja syödä kakkua.
- Juhlin kavereiden kanssa ja ammun ilotulitteita.
- En mitää erikoista.
- Olla Espanjassa uimaleirillä.
- En tiedä vielä, mutta olen varmaan kotona ja meille tulee vieraita.
- Serkut tulevat meille.
- Olen ulkomailla, Floridan auringossa!
- Varmaan olla pihalla.
- Pelata kotona.
- Joudun mennä Kuusamoon perheeni kanssa.
- Olen kavereideni kanssa.

toimittajina Emma ja Ella

Hyvää kevätlukukauden alkua blogimme lukijoille!